Tänä vuonna oltiin hiihtolomalla näin kaukana kotoa. Suuntasimme aamuyöllä kohti Helsingin lentokenttää, mistä matka jatkui ilmateitse kohti Saksan Munchenia. Parin tunnin jonotus autovuokraamossa palkittiin sillä, että varaamamme Sahran vaihtuikin VITOKSI, mikä tarkoitti sitä, että myös matkatavaramme mahtuivat kyytiin... Matka kohti Itävallan Ischgliä alkoi.
Takana hyvin nukuttu yö kodikkaassa alppitalossa ja gondolikyyti Alppien miltei huipulle. Tässä suunnitellaan ensimmäistä laskua.
Maisemia ei malttanut lakata ihailemasta. Jo ensi hetkinä tunnelmaa saattoi kuvata Rikun sanoin; "tännehän tulee ikävä".
Löytyihän se Snow Park täältäkin.
Vuoristo jatkui silmänkantamattomiin.
Pujotteluakin pääsi testaan. Oikein ajan kanssa.
Ankkureissa ei tarvinnut roikkua, kun joka paikkaan veivät 4-8 hengen tuolihissit.
Lasku takaisin kylään oli vähintään kahdeksan kilometriä. Viimeistään puurajalle tultua piti pysähtyä lepuuttamaan jalkoja.
Loppulasku oli painajaismaista kumpareikkoa, sekoitus jäätä ja tykitettyä lunta. Ylhäällä vuorilla oli pakkasta ja rinteet huippukunnossa.
Arla miltei kolmen kilometrin korkeudessa. Tästä lähti 12 km:n lasku Sveitsin Samnauhun, missä tehtiin verovapaita ostoksia.
Rinnekilometrejä riitti ihan loputtomiin.
Sveitsistä palattiin takaisin Itävallan puolelle isolla kabiinilla. 
Tähtihetki! Rinteissä ja hissiasemilla nähtiin taidokkaita lumiveistoksia eri teemoista.
Riku mustan rinteen kielekkeellä. Loppupeleissä uskaltauduimme kaikki kyseisiin rinteisiin. Ne olivatkin parhaassa kunnossa ja sitä kautta myös helpoimpia laskea...
Alina(kin) kehittyi viikon aikana huimasti lisää. Uudet alppisukset vaativat ensin hieman totuttelua, mutta sitten niillä pääsikin huimasti nopeammin.
Välillä täytyi myös syödä. Paikallinen ruoka oli tuhtia mutta erinomaisen maukasta. Baijerilaiset makkarat, gulassikeitot ja pizzat veivät kielen mennessään. Lapset tilasivat aina reippaasti itse omat annoksena ja oppivat samalla hieman saksaa. Einbisschen. Kuvassa allekirjoittaneen silmäkulma ihan "verekseltään". Kunnon joulujuhlaliikkeellä rinteessä pääsin paikalliseen sairaalaan liimattavaksi, kuvattavaksi ja samalla elämäni kalleimpaan moottorikelkkakyyditykseen... Rytäkässä murtui myös pari turhaa kylkiluuta.
Riku ja Emma gondolihississä.
Viimeisenä rinnepäivänä oli HYY-TÄ-VÄN kylmää! Me Arlan kanssa ei enää pärjätty vaan laskettiin alas kylään odotteleen muita. Lähtöpäivä oli räntäsateinen ja sen myötä liikenne sekaisin. Matkasimme reilun parin sadan kilometrin matkaa lentokentälle seitsemän ja puoli tuntia! Onneksemme samaisista räntäsadesyistä lentomme oli myöhässä ja ehdimme kyytiin mukaan. Vaikka olisihan tuolla viihtynyt pidempäänkin...